Posts

Showing posts from November, 2017

Videoviestintä

Videoviestintä Nykypäivänä kun omasta päivästä kertominen videolla päiväkirjan muodossa on joillekkin jo ammatti, täytyisi mielestäni paneutua enemmän myös videoviestimiseen muiden perinteisempien viestintämallien ohella. Laajakaistaliittymät ovat jo niin nopeita, että suurienkin videotiedostojen siirtäminen muiden katseltaviksi on helppoa ja se ihmisen luovuuden kanssa on varmasti yksi tekijä, joka on yleistänyt ääniraidan sisältävien videoiden menekkiä huomasti lähivuosina. Myös sen yksinkertaisuus houkuttelee ihmisiä kertomaan esimerkiksi mielipiteitään enemmän. Youtubeen osaa kuitenkin melkein kaikki ladata videon.  Miksi videoviestintä on effektiivistä? Videoviestinnän tehokkuus piilee mielestäni pitkälti siinä, että katsoja saa myös tunnepohjan mukaan videomuodossa huomattavasti helpommin, kuin vaikka twiitistä tai facebook julkaisusta. Tottakai kirjoitukset herättävät tunteita myös, mutta vielä enemmän tunteita herättävät kuvalliset julkaisut, joten aasinsiltaa pitkin...

Henkilöbrändäys

Henkilöbrändäys Henkilöbrändäys alkaa siitä mistä itse sanakin, henkilöstä. Haluat siis rakentaa itsellesi henkilöbrändin ja ehkäpä vähän näyttää maailmalle, millainen sinä olet vaikuttajana. Mielestäni yhtä hyvää henkilöbrändiä tai suuntautumista ei ole ja kaikki ovat itsensä näköisiä. Sosiaalinen media toimii erittäin hyvin henkilöbrändin rakennustarkoituksiin, riippumatta siitä, minkä olet valinnut itsellesi suotuisimmaksi. Esimerkiksi LinkedInissä voit listata helposti oman työhistoriasi, koulutuksesi ja ylläpitää verkostojasi. Mitä tarkoitetaan henkilöbrändillä? Henkilöbrändillä viitataan henkilön persoonaan ja osaamiseen, mutta se ei kuitenkaan ole kokonaiskuva osaamisestasi vaan merkityksellisimpiä tietoja ja taitoja, joita sinulta löytyy. Näiden tietojen esilletuominen julkisesti on verkostoituneiden työnhakijoiden markkinoilla yhä tärkeämpää. Kun sinun osaamisesi ja potentiaalisi ymmärretään kokonaisuudessaan olet oman onnesi seppä ja voit itse vaikuttaa paljon siihen ...

Esiintymistaito

Esiintymistaito Kokoajan kasvavalla henkilöbrändien aikakaudella taidoillasi esiintyä ja antaa itsestäsi tietynlainen vaikutelma panokset kovenevat jatkuvasti. Esiintymistaitoja tulet tarvitsemaan alasta riippumatta vähintäänkin työhaastattelussa, missä kohtuullisen iso osa työnantajan päätöstä palkata sinut riippuu siitä oletko sopivanlainen työntekijä heidän organisaatioonsa. Ensivaikutelman mokaamalla vaikkapa jännityksen takia et välttämättä saa uutta mahdollisuutta, joka on hieman julmaa mutta näin se nyky-yhteiskunnassa menee. Työnantajalla on paljon vaihtoehtoja joista valita, joten miksi hän valitsisi ihmisen, joka ei häntä haastattelussa vakuuttanut?  Tästä pääsemmekin sitten esiintymistaidon parantamis vaiheeseen ja muutamiin vinkkeihin sinulle, joka jännität olla esillä. 1. Älä ole liian ankara itsellesi. Tämä on käsitteenä monelle vaikeampi kuin miltä se kuulostaa, eli tarkoituksena olisi hyväksyä se, että tilanne jännittää sinua mutta ei antaa pelolle...